Väliaikaista kaikki on vaan

Harrastan säännöllistä työpaikkailmoitusten lukemista, ammattimielessä. Huomio kiinnittyy usein tarjolla olevien paikkojen määräaikaisiin luonteisiin. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että ilmoituksessa ei ole kerrottu määräaikaisuuden perustetta, joka saa epäilemään onko koko perustetta edes olemassa. Suurin osa hakijoista tuskin edes kyseenalaistaa sitä, onko määräaikaisuudelle olemassa laillista syytä. Moni valituista myös todennäköisesti ottaa tehtävän vastaan määräaikaisena miettimättä asiaa sen enempää.

Jostain syystä monet työnantajat elävät kuvitelmassa, jossa määräaikaisuus on työnantajalle jollakin tapaa vakituista työsuhdetta parempi vaihtoehto. Ei useinkaan ole. "Katsotaan miten alkaa menemään" - tai "katsotaan riittääkö töitä" - tyyppiset syyt eivät ole laillisia perusteita. Ja jos laillista perustetta määräaikaisuudelle ei ole olemassa, luetaan työsuhde lain silmissä toistaiseksi voimassaolevaksi. Määräaikaisuuksien ketjuttamisessa pätee sama sääntö. Peräkkäisiä määräaikaisuuksia voidaan tehdä mutta vain, jos jokaiselle pätkälle on olemassa peruste.

Aikana, jona yt-neuvottelut ovat muodostuneet synonyymiksi henkilöstön vähentämiselle (mikä ei suinkaan ole yhteistoimintalain ainoa tarkoitus) voi määräaikainen työntekijä olla työnantajan kannalta vakituista hankalampi tapaus. Pahimmillaan työnantaja voi joutua laittamaan pitkään talossa olleen vakituisen työntekijän pihalle koska viikko sitten aloittanutta Maija Mehiläistä ei voi määräaikaisuuden vuoksi irtisanoa. Lomauttaa Maija Mehiläisen saa vasta, jos hän tekee sellaisen vakituisessa työsuhteessa olevan henkilön sijaisuutta, joka työssä ollessaan olisi voitu lomauttaa. Tämä tarkoittaa siis esimerkiksi äitiysloman tai opintovapaan sijaisuutta.

Työntekijän kannalta määräaikaisuus voi siis olla vähentämistilanteissa myös hyvä asia. En voi kuitenkaan olla miettimättä, kuinka moni määräaikainen on saanut tuotannollis-taloudellisista syistä potkut edes ymmärtämättä, että niin ei välttämättä voi tehdä.

"Katsotaan onko se hyvä tyyppi" - perustelu se vasta hölmö onkin. Katselua varten on olemassa koeaika (jonka voi laittaa myös määräaikaiseen sopimukseen), laillinen ja molempien osapuolten kannalta oikeusturvallinen vaihtoehto oikein käytettynä. Koeaikaan kuuluu molemminpuolinen mahdollisuus päättää työsopimus ilman sen kummempia selittelyjä. Tätä mahdollisuutta työnantajan ei tulisi pelätä käyttää tilanteissa, joissa henkilö selkeästi osoittautuu epäsopivaksi tehtävään. Silti koeaikapurku tuntuu olevan se epämieluisin vaihtoehto - työnantaja saattaa ennemmin kärvistellä vuoden tai pari määräaikaisen tumpelon kanssa, sillä on vähemmän epämiellyttävää vedota määräaikaisuuden päättymiseen kuin purkaa työsuhde koeajalla.

Epämiellyttävien asioiden välttely ja puuttumatta jättäminen tulee usein kalliiksi. Etenkin kun lasketaan hinta sille, mitä vahinkoa tumpelo voi aiheuttaa muulle työyhteisölle.

Ei se kumminkaan siinä pysy

Rekrytoivilla esimiehillä on usein inhimillinen ja uskoakseni alitajuinen ongelma. Rekrytointitilanteessa ”liian” hyvästä kandidaatista löydetään milloin mitäkin negatiivisia puolia selittämään valitsematta jättämistä. Yleisin lausahdus lienee se, kuinka henkilö on ”ylikoulutettu” tarjolla olevaan tehtävään ja ”ei se sitten kuitenkaan siinä kauaa pysy”. Kauanko sen sitten siinä pitäisi pysyä? Loppuelämän tai edes kymmenen vuoden mittaiset työurat samassa paikassa alkavat olla yhä harvinaisempia, eikä kukaan voi antaa lupausta siitä, että samaa työpaikkaa on enää olemassa edes kolmen vuoden päästä. On kohtuutonta hakijaa kohtaan käyttää vain tätä syynä valitsematta jättämiselle. Jos hakemus on hyvä ja tosissaan laadittu, on voitava lähteä siitä lähtökohdasta, että hakija on tosissaan. Harvapa meistä haluaa vaihtaa työpaikkaa kuukauden tai puolen vuoden välein. Tietysti vaikkapa parempi tarjous jostain muualta voi saada henkilön lähtemään ajateltua aiemmin mutta kukapa meistä sellaisessa vaiheessa jättäisi lähtemättä. Asioilla, jotka saavat henkilön vaihtamaan työpaikkaa, on harvoin todella tekemistä ns. ylikoulutuksen kanssa. Itse asiassa, yleisin syy lienee esimies. Touché.

Koulutus on toki tietyllä tapaa henkilöä määrittävä tekijä mutta ottaen huomioon sen, kuinka moni koulutettu henkilö tekee jopa koko työuransa jotain aivan muuta kuin oman koulutusalansa työtä, pitäisi tästä ajattelutavasta osata päästää irti. Ylikoulutuksen pelosta on valitettavan usein myös johdettavissa suora yhtälö siihen, että rekrytoivalla esimiehellä itsellään on alempi koulutus kuin hakijalla. Henkilön määrittelyssä pelkän koulutuksen perusteella on myös ongelma aivan perustavalla tasolla. Mieti, minkä ikäinen itse olit kun valitsit mitä lähdet opiskelemaan? Tiesitkö silloin varmasti, että juuri tämä on se aihe, jonka parissa haluat loppuikäsi leipäsi tienata? Joku voi vastata kyllä mutta isompi osa todennäköisesti ei. Monilla koulutustaustoilla on täysin mahdollista suoriutua monenlaisista tehtävistä ja suurin osa tutkinnoista sisältää myös paljon muuta, kuin pelkkää aiheeseen rajattua oppia. 18-vuotiaana tehdyistä valinnoista ei voi vetää kovin luotettavia johtopäätöksiä siitä, miksi ihminen kolmekymppisenä hakeekin jotain aivan muuta kuin mitä on siihen saakka tehnyt.

Pelko siitä, että uusi alainen tulisi taloon ja osoittautuisikin ideoiltaan tai kyvyiltään jollakin tapaa esimiestä paremmaksi työntekijäksi, vaikuttaa ikävän usein valitsematta jättämiseen. Tätä asiaa ei kovin moni tietenkään koskaan uskalla ääneen myöntää.

Avain onnistuneeseen tiimityöhön ja menestyksekkääseen peliin on ilman muuta koko joukkueessa. Palkkaamalla turvallisia, omaa asemaa millään tapaa uhkaamattomia hahmoja moni esimies tekee koko joukkueelle ja sen kehittymiselle karhunpalveluksen. Esimiehen tehtävänä alaistensa suuntaan on ohjata, tukea ja opastaa, ei useinkaan suorittaa tismalleen samaan työtä kuin alaisensa. En juurikaan seuraa urheilua mutta tähän sopinee vertaus valmentajan roolista. Urheilujoukkueisiin palkataan ilman muuta parhaat mahdolliset tarjolla olevat pelaajat eikä valmentajan ole edes tarkoitus yrittää olla heitä parempi pelaaja.

Esimiestyöstä on kirjoitettu miljoona opasta ja päivittäin Suomessa istuu aiheeseen liittyvillä kursseilla tuhansia ihmisiä. Monta turhaa kurssia ja kahvilitraa voitaisiin välttää, jos esimiehet alkaisivat noudattaa yhtä yksinkertaista neuvoa. Palkkaa itseäsi parempi. Uskallatko?

Totuuksia työnhausta, osa 3

Vanha kunnon vinkki haastatteluun saapumisesta ajoissa kannattaa ottaa tosissaan. Jos tiellesi sattuu yllättävä este, ilmoita asiasta. Jos olet sekoittanut aikataulut, älä ala inttämään yrityksen edustajan kanssa siitä, kenen syy se oli. Toinen kestovinkki on tietysti siististi pukeutuminen. Älä kuitenkaan sorru ylilyönteihin. Jos haet rakennussiivoojan paikkaa, ei tummassa puvussa esiintyminen välttämättä anna oikeaa vaikutelmaa.

Mieti etukäteen, miten kerrot taustasi ja kokemuksesi jäsentyneesti. Aika haastattelussa on rajallinen, joten sitä ei kannata käyttää siihen, että joutuu muistelemaan missä järjestyksessä ne mun työpaikat nyt olikaan. Valmistaudu kertomaan etenkin nykyisestä ja parista edeltävästä työpaikastasi tarkemmin, haastattelijaa yleensä kiinnostaa kuulla mistä työsi koostuu. Tarinoita elävästä elämästä: henkilö haki talouspuolen esimiestehtävää. Kysyttäessä nykyisen tehtävän sisältöä vastaus kuului: ”autan ja selvitän asioita ja lisäksi seuraan uusimpia ohjeita.” Sama kysymys toistettiin useilla tavoilla useita kertoja eri vaiheissa haastattelua mutta tunnin päästä kenelläkään kolmesta haastattelijasta ei edelleenkään ollut mitään käsitystä siitä, mitä henkilön nykyinen työtehtävä piti sisällään.

Jossain vaiheessa haastattelua sinua yleensä pyydetään kertomaan, miksi juuri sinä olisit paras valinta tehtävään tai miksi juuri tämä tehtävä kiinnostaa sinua. Kiinnostusta ei kannata vetää överiksi ja liiallinen mielistely paistaa nopeasti läpi. Jos et pysty vastaamaan siihen, miksi tehtävä kiinnostaa sinua, voi olla hyvä idea miettiä kiinnostaako se sinua todella. Oli miten oli, yritä keksiä jotain muuta kuin: ’tänne on lyhyt työmatka.’ Järkyttävän moni päästää suustaan tämän sammakon. On tietysti mahtavaa, jos työmatka on lyhyt ja yhteydet ovat kätevät mutta jos se on ainoa syy miksi tehtävä kiinnostaa sinua niin voisiko olla, ettet sittenkään ole pyrkimässä oikeaan paikkaan?

Entäs ne vahvuudet ja kehittämiskohteet. Nämä työhaastattelun kestosuosikit toistuvat toistumistaan, joten pohditaanpa niitä hetki. Positiiviset ominaisuudet löytyvät useimmiten sektorilta ahkeruus, luotettavuus, joustavuus... hyväksyttäviä ja turvallisia perusvastauksia, joilla et mokaa mutta et myöskään luo lähtemätöntä vaikutelmaa. Mutta mieti vähintään kehittämiskohde etukäteen. Rehellisyys kannattaa (tiettyyn pisteeseen saakka) ja saatatpa saada vielä lisäpisteitäkin siitä, että uskallat rohkeasti kertoa miten asia on. Mutta mitä sanotkin, älä sano kärsimättömyys. Älä sano. Ilmeisesti jokin opas käskee vastaamaan näin ja siitä oppaasta on mitä ilmeisimmin otettu todella iso painos. ”Siis mä oon kyllä aika kärsimätön kun mä en kestä sitä että työt ei hoidu heti ja nopeasti, se on mulla kyllä kehittämiskohde ymmärtää, että kaikki työt ei muilla vaan aina valmistu heti.”

Totuuksia työnhausta, osa 2

Useimmat yritykset vastaanottavat avoimia hakemuksia. Jätettyäsi avoimen hakemuksen, se jää nimensä mukaisesti avoimeksi ja yleisimmin pidemmäksi aikaa. Jos yhteydenottoa ei kuulu, järkevä hakija ei ala piinata yritystä päivittäisillä tiedusteluilla siitä, onkohan jotain paikkaa tullut avoimeksi. Jos avoimia hakemuksia vastaanotetaan, hakijan on voitava lähteä siitä oletuksesta että niitä myös tarvittaessa käydään läpi. Jos ei käydä, et lopulta voi asialle mitään.

Vaikka onkin melko selvää, että työnhakija hakee töitä useista yrityksistä samanaikaisesti, usein työnantajaa kuitenkin miellyttää jollakin inhimillisellä tasolla idea siitä, että joku haluaa nimenomaan meidän firmaan töihin. Tämän vaikutelman antaminen vesittyy hienosti, kun lähetät avoimen hakemuksen sähköpostilla niin, että vastaanottajakentässä näkyy parikymmentä muutakin vastaanottajaa. Toivomasi vaikutelma siitä, että olet niin haluttu henkilö että kannattaa napata kiinni ennen muita, ei välttämättä välity. Muistisana: piilokopio.

Jos ilmoituksessa lukee ”ei puhelintiedusteluja”, pysähdy hetkeksi pohtimaan ennen kuin ryhdyt salapoliisiksi ja kaivat numerotiedustelusta yrityksen rekrytoijan numeron ja kilautat. Siihen, ettei yritys vastaanota puhelintiedusteluja, on todennäköisesti joku syy. Jos puhelintiedustelut sallitaan, mieti silti vielä ennen kuin soitat. Tämä varma tapa erottua joukosta voi myös erottaa sinut hakijajoukosta hieman toisin kuin olit toivonut. Lue hakuilmoitus vielä kerran. Älä kysy asioita, jotka käyvät jo ilmoituksesta ilmi. Älä kysy tekemällä tehtyjä kysymyksiä tai itsestäänselvyyksiä. Äläkä varsinkaan soita ja kysy onko teillä parkkipaikkaa. Työsuhteeseen liittyvät asiat on ilman muuta selvitettävä ennen sopimuksen tekoa mutta tässä kohtaa prosessia ei vain ihan vielä ole se aika.

Tarinoita elävästä elämästä: ”hei mä soitin vaan sitä, että on mullahan on kyllä matkapuhelinkin vaikka mä laitoin siihen hakemukseen vaan sen lankapuhelimen numeron mutta kyllä tähänkin voi soittaa.” ”Mulle ois tosi tärkeetä saada tää työ siksi, että nyt mulla on vaan osa-aikainen työ ja mä haluaisin tosi paljon kokoaikaisen työn.”

Jos mielessäsi on oikeasti työn kannalta oleellinen ja järkevä kysymys – nyt saat luvan soittaa (mutta edelleen vain, jos puhelintiedustelut on sallittu). Yllättävän monelle tuntuu muuten olevan hankalaa esitellä itseään puhelun aluksi, joten sovitaan että aloitetaan sillä esittäytymisellä.

Hakemuksen perillemenon varmistaminen on myös jokseenkin hatara peitetarina soittamiselle. Nykyaikainen sähköpostisysteemi tai sähköinen rekrytointijärjestelmä kyllä ilmoittaa, mikäli osoite on virheellinen tai hakemus ei ole mennyt perille. Jos kuitenkin vietät unettomia öitä tämän vuoksi, kysymyksen luonteen huomioiden sähköpostikysely on soittoa suotavampi vaihtoehto. Todettakoon, että yritys joka haluaa huolehtia maineestaan sekä mahdollisista tulevaisuuden tekijöistään, kuittaa ilman eri pyyntöä hakemuksen perille tulon jollakin tapaa ja informoi hakijoita myös mahdollisista viiveistä tai muutoksista rekrytointiprosessissa.

Jos nämä asiat tuntuvat sinusta itsestäänselvyyksiltä, voit onnitella itseäsi. Olet ymmärtänyt jotain, jota hämmästyttävän moni muu ei ole.

Jatkuu seuraavalla kerralla haastattelun merkeissä…

Totuuksia työnhausta, osa 1

’Soita perään kun olet lähettänyt hakemuksen, esitä kysymyksiä, saavu ajoissa, pistä puku päälle, älä kerro palkkatoivetta koska on parempi että voit keskustella siitä kasvotusten, kerro harrastuksistasi…’ nämä vinkit lienee jokainen työtä joskus hakenut saanut jotain kautta eteensä. Osa totta, osa väärin tulkittuna aivan täyttä puppua.

Ajattele asiaa työntekijää hakevan yrityksen kannalta. Jos tehtävä on sellainen, että siihen oletettavasti tulee satoja hakemuksia, ei yrityksessä välttämättä ole sellaista resurssia joka voisi lukea jokaisen hakemuksen sanasta sanaan. Tosielämässä hakemuksesta haetaan tiettyjä asioita, joista parhaan vinkin saat kun todella luet (etkä vain vilkaise) hakuilmoituksen. Jos ilmoituksessa edellytetään jotakin, ominaisuus on hakijalta myös löydyttävä. Älä piilottele puuttuvia ominaisuuksiasi, liian monta vastaamatonta kysymystä on nopein tie mappi ö:hön. Terve järki kannattaa olla matkassa. Tarinoita elävästä elämästä: tehtävään x haettiin henkilöä, jolla on sairaanhoitajan koulutus. Hakemus: ”minulla ei ole sairaanhoitajan koulutusta mutta äitini on hoitaja ja isäni lääkäri, joten olen nähnyt paljon potilastyötä”. Mitä luulet, kuinka kävi?

Jos ilmoituksessa kerrotaan että jotakin ominaisuutta arvostetaan tai se luetaan eduksi, ei vaatimus ole ehdoton. Jos ominaisuus sinulta kuitenkin löytyy, kerro se selvästi.

Kun ilmoituksessa pyydetään palkkatoivetta, älä hyvä ihminen jätä sitä kertomatta vaikka mikä hakuopas väittäisi mitä. Tilanteessa, jossa hakemuksia on 200, on yleensä potentiaalisia hakijoita jo valmiiksi monta. Ne hakijat, jotka ovat osoittaneet sisälukutaitonsa ja ilmaisseet pyydetyt asiat hakemuksessaan, ovat varmasti vahvemmissa asemissa kuin ne, jotka kirjoittavat loppuun ”keskustelen mielelläni palkkatoiveesta haastattelussa.” Ihan totta, ei näin. Vaikka kuinka olisit itse varma siitä, että palkkatoiveesi on realistinen, ei hakemusta lukeva henkilö voi mitenkään sitä tietää. Kukaan ei halua käyttää aikaansa haastattelemalla henkilöä, jonka palkkatoive osoittautuu haastattelun lopuksi sellaiseksi ,ettei edes neuvottelemalla ole mitään mahdollisuutta päästä sopimukseen. Tarinoita elävästä elämästä: avustavaluonteinen tehtävä jonka palkkataso noin 2000 – 2300 €/kk. Palkkatoivehaitari hakemuksissa: 1500€/kk – 6800€/kk.

Kovin paljon parempi idea ei ole kirjoittaa hakemukseen palkkatoiveen olevan sen ja sen liiton suositusten mukainen. Harva rekrytoija lähtee tutkimaan liittojen suosituksia tai laskemaan ansioluettelostasi opintopiste- tai työkokemusmääriä verratakseen niitä suositustaulukkoon. Puhumattakaan siitä, että kyseiset suositukset harvoin vastaavat todellisuutta. Vaikka miten hyvillä papereilla korkeakoulusta tultaisiin, nollan päivän työkokemuksella toimistoassistentin tehtävään harvoin kannattaa hakea 3300 euron palkkatoiveella.

Sitten ne harrastukset. Hakemus on tarkoitus pitää ytimekkäänä ja helppolukuisena. Harrastuksistasi saat tietysti mainita mutta jos haettavaan tehtävään ei sisälly eläinliitteisiä tehtäviä, ehdotan että mietit vielä uudelleen ennen kuin laadit puolen sivun mittaisen tekstin kissanhoitoharrastuksestasi. Jos harrastus kuitenkin liittyy haettavaan tehtävään, voi tieto joskus olla myös oleellinen.

Jatkuu seuraavalla kerralla...

Rikas mies jos oisin

Kovin usein ei kuule kaverin sanovan olevan tyytyväinen palkkaansa tai työnantajan tarjoamiin työsuhde-etuihin. Ihmisluonnossahan se on, että aina pitää saada lisää mutta välillä kannattaisi tehdä tilanteesta todellinen arvio. Totta on, että joku voi päätyä arvion jälkeen siihenkin, että palkka on surkea eikä mitään etuja ole. Mutta useampi ehkä yllättyy. Ovatko saamasi etuudet muuttuneet matkan varrella itsestäänselvyyksiksi, joita et osaa enää arvostaa?

Saatko lounasseteleitä tai muunmuotoista lounasetua, tarjoaako työnantajasi mahdollisuuden käyttää kuntosalia tai liikuntavuoroja, jumppaatko liikuntaseteleiden turvin tai kuittaat teatterilippusi kulttuuriseteleillä, käytätkö työnantajan loma-asuntoa, tarjoaako työnantajasi aamiaista tai kenties päivittäiset kahvit ja hedelmät, ajatko ehkä työsuhdepolkupyörällä tai vilautat bussissa työsuhdematkalippua. Jos lapsesi sairastuu, saatko ehkä hoitajan kotiin tai jos itse sairastut, marssitko työnantajan maksamalle lääkärille ja saat ehkä vielä lääkkeetkin samaan syssyyn. Kuitataanko silmälasi- tai hammaslääkärilaskusi sairaskassasta tai hartioiden jumiutuessa hoidatatko itseäsi hierojalla tai fysioterapeutilla työnantajan piikkiin. Ajat ehkä työnantajan autolla päivän päätteeksi työsuhdeasuntoosi, soittelet iltapuhteiksi kavereille työnantajan puhelimella tai surffaat kotona työnantajan ylläpitämällä koneella ja nettiyhteydellä. Voit olla oikeutettu alennuksiin työnantajan tuotteista tai palveluista tai työnantajasi on solminut muiden tahojen kanssa alennuksia, joihin olet työsuhteesi perusteella oikeutettu. Saatatpa olla myös bonusjärjestelmän piirissä (hyvästä tuloksesta palkitseminen on tietysti jopa suotavaa) ja virkistäytyä sekä kehittää itseäsi työnantajan laskuun.

Mikään näistä ei ole itsestäänselvyys, sillä kukaan ei velvoita työnantajaasi tarjoamaan näitä etuja. Työkäyttöön toki tarvitaan useimmiten puhelinta ja tietokonetta, mutta niidenkään yksityiskäyttöä ei ole pakko sallia. Osa mainituista asioista on tietysti verotettavia etuuksia mutta rahanarvoisia etuja yhtä kaikki.

Yleinen harhakäsitys on, että työnantajan on pakko tarjota työntekijöilleen sairaanhoidollisia palveluja työterveyshuollossa. Tämä on vain hyvin suppeasti totta, sairasvastaanottoa ei nimittäin ole pakko tarjota puhumattakaan erikoislääkäritasoisesta hoidosta. Lakisääteisyys koskee ennaltaehkäisevää toimintaa johon vaikkapa flunssan hoitaminen ei suinkaan automaattisesti kuulu.

Lista jatkuu asioilla, jotka voivat perustua työehtosopimukseen jolloin niihin on oikeus – mutta oikeutesi niihin syntyy siitä, että olet työnantajallasi töissä. Pekkaset tai pitkät palkalliset sairasjaksot eivät ole kaikkien ulottuvilla, kaikki eivät saa palkallista vapaata merkkipäivinään tai osta Kreikan matkaa lomarahoilla. Palkan lisäksi monet meistä nauttivat rahanarvoisista eduista, joiden arvostaminen helposti unohtuu, koska niihin on totuttu.

Työtyytyväisyys on kokonaisuus, johon tulisi liittyä muutakin kuin palkka ja edut. Huikeatkaan edut eivät kannattele loputtomiin, jos muuten potkitaan päähän. Seuraavan kerran katsellessasi naapurin uutta työsuhdeautoa orastava viherrys kasvoillasi… TIME OUT! Oliko se nyt niin että kaikki on sitä miltä se näyttää eikun miten se nyt meni?

Oma maa mansikka

Oletko joskus sortunut vähättelemään toisen osaston tai yksikön osaamista tai työtahtia? Jos jokin menee pieleen, niin sehän johtuu siitä, että eihän ne siellä muutenkaan mitään tee tai osaa. Toista se on meidän osastolla, me tehdään aina kaikki tehokkaammin kuin kukaan muu.

Kuka sitten tosiaan tietää (sitä että olettaa tietävänsä, ei nyt tässä lasketa), mitä kaikkea niiden toisten työn sisältöön tosiasiallisesti kuuluu, miten paljon työtunteja pitää kulua mihinkin tai mitä tehtäviä priorisoidaan mistäkin syystä. Etenkin jos kyse on oman osaamisalueen ulkopuolisesta aiheesta, onko mahdollista päätyä luotettavasti päätelmään, ettei toinen käytä aikaansa oikeisiin asioihin? Toisten tehtäviä ei välttämättä tarvitsekaan tietää yksityiskohtaisesti, mutta on hyvä muistaa, että sillä toisellakin osastolla on yrityksen kannalta merkitys, joka tuskin on kokonaisuuden kannalta yhtään toista vähäisempi. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää eikä varsinkaan jos se näyttää siltä vain siksi, ettei itse tarkemmin tiedä.

On hienoa, että ihminen arvostaa omaa työtään ja tehtäväänsä mutta sen nostaminen toisen tehtävän edelle tärkeydessä ei ehkä olekaan niin fiksua. Myyntipäällikkö voi sanoa, että hei minähän ne rahat tähän taloon tuon. Mutta jos ketjua ennen sitä ja siitä eteenpäin ei hoideta oikein, loppuu ne myyjänkin työt ennemmin kuin myöhemmin. Tuotannon väki sortuu sättimään pääkonttorin väkeä ’kun eihän ne siellä mitään kuitenkaan tee’. Mutta jos kukaan ei hoida (aika isoa määrää) asioita tuotannon mahdollistamiseksi, niin ei sinne linjallekaan tarvitse kohta kenenkään tulla.

Seuraa henkilökohtaisen avautumisen osio (ai niin, siksihän mulla tämä blogi on). Ystäväni (terkkuja vaan jos tunnistat itsesi, kyllä mä tykkään susta silti) päästi kerran suustansa lausahduksen, joka meni suunnilleen näin ”joo just niin, henkilöstöhallintohan se onkin yrityksen tärkein voimavara” ja pätkä naurua päälle. Niin, miten sen nyt sitten ottaa. Jos nyt ajatellaan keskikokoista ”tavallista” yritystä, jossa on henkilöstöasioita hoitava yksikkö, niin harvoinpa ne siellä turhaan ovat. Tai no, jos kukaan ei koskaan saa yrityksestä palkkaa tai työsuhde-etuja eikä ketään rekrytoida, perehdytetä tai kouluteta tai henkilöstön hyvinvointia ja kehitystä ylipäätään ajatella, yhtään työsopimusta ei tehdä tai pureta, kukaan ei koskaan irtisanoudu, ei koskaan sairastu, jää lomalle, äitiys- tai isyysvapaalle tai eläkkeelle, kenellekään ei koskaan ylipäätään käy mitään eikä koskaan ole mitään ongelmatilanteita niin eipä kai sitä sitten tarvita kun näyttää vähän siltä, että ei siellä ole ketään töissäkään. En väitä henkilöstöhallinnonkaan olevan muita tärkeämpi palikka vaan yhtä lailla tarpeellinen osa kokonaisuutta. P.S. Harva pomo näitä asioita itse konkreettisesti hoitaa, vaikka hänen kanssaan palkkasi määrästä sopisitkin.

Myönnän itsekin sortuneeni ensimmäisen kappaleen kuvaamaan vähättelyyn. Oikeastaan tajusin asian vasta, kun työskentelin eräässä yrityksessä kolmella eri osastolla. Joka paikassa laulettiin toisesta samaa virttä. Ja joka osastolla sain huomata, että pääsääntöisesti jokainen teki työnsä erittäin hyvin ja parhaansa mukaan. Tuskin päätät aamulla töihin lähtiessäsi, että tänään teen erityisen huonoa jälkeä ja olen niin tehoton kuin suinkin voin.

Mutta ne muut. Ne varmaan päättää aamulla just silleen!

Kansalaistaito kunniaan

”Kansalaistaito on yleisnimitys kaikkien kansalaisten jokapäiväisessä elämässä tarvitsemille taidoille. Se liittyy toimimiseen yhteiskunnan jäsenenä, omien asioiden hoitamiseen ja jopa eloonjäämiseen ja elämänsuojeluun.” Lähde –Wikipedia.

Ostaisitko asunnon perehtymättä papereihin tai ottaisitko lainaa selvittämättä mitä se tosiasiallisesti maksaa? Todennäköisesti et. Käsi sydämelle, tiedätkö lunttaamatta työsuhteeseesi liittyvät perusasiat kuten irtisanomisajan ja sen määräytymisen perusteet, vuosiloman määräytymisen perusteet, sovellettavan työehtosopimuksen tai sairasajan ja muiden poissaolojen palkanmaksuun liittyvät määräykset. Tunnetko oikeutesi jaksamista, osaamisen kehittämistä tai perhe-elämän ja työn yhteensovittamista edistäviin vapaamuotoihin? Entä jos joudut työttömäksi – tiedätkö millainen työttömyysturvasi on tai mistä saat apua ongelmatilanteissa?

On lyhytnäköistä olla ajattelematta näitä asioita silloin, kun kaikki on hyvin. Harva pääsee luovimaan koko työelämänsä läpi niin, ettei vaihda työpaikkaa tai ei koskaan sairastu. Yllättävä työttömyys ei enää ole epätodennäköinen vaihtoehto juuri missään tehtävässä tai yrityksessä. On asioita, joista kannattaisi olla selvillä ja joihin kannattaisi olla varautunut ihan oman itsensä takia, ennen kuin mitään tapahtuu. Samasta syystä suurin osa meistä maksaa vakuutusmaksuja suojatakseen omaisuuttaan – kuka kehittäisi kansalaistaitovakuutuksen? Ja ihan totta, se työttömyyskassan ja liiton jäsenmaksu kannattaa maksaa (ja jos ei liiton niin vähintään kassan), niitä voi pitää eräänlaisena vakuutuksena omaan työsuhteeseen liittyvien asioiden osalta. Niin, oletko muuten edes selvillä mihin kaikkeen se jäsenmaksu sitten oikeuttaakaan? Työttömän näkökulmasta ansio- tai peruspäivärahalla on melkoinen ero ja liiton lakipalvelu voi olla kullanarvoinen, jos tilanne menee pahaksi .

Laki antaa perusraamit työehdoille ja työehtosopimukset määräävät tietyistä seikoista työntekijän etuja parantavaan suuntaan. Se, että kaverisi saa sairastuttuaan täyttä palkkaa kolmen kuukauden ajan, ei välttämättä päde sinuun. Ei, vaikka olisitte samoissa hommissa samalla työnantajalla saman työehtosopimuksen piirissä, sillä sairasajan palkanmaksu määräytyy usein työsuhteen keston mukaan. Tilanteen tullen tieto siitä, että tulotaso tipahtaakin Kelan sairaspäivärahalle vaikkapa kuukautta aiemmin kuin mitä itse olit luullut, voi olla melkoinen shokki jo itsessään vaikeassa tilanteessa.

Joillekin työnantajille soisi vastuullisempaa otetta erityisesti nuorten työntekijöiden osalta. Ensimmäisen kerran työelämään astuva nuori ei todennäköisesti tiedä sitäkään vähää lain tai työehtosopimuksen suomista oikeuksista. Sairastumisen sattuessa nuori voi helposti hyväksyä sen, että palkkaa ei makseta lainkaan kun kerran töihin ei tultu – ja valitettavasti on myös työnantajia jotka surutta käyttävät tätä hyväkseen.

Rekrytoidessani ihmisiä olen usein törmännyt tilanteeseen, jossa tehtävää hakevalla henkilöllä ei ole mitään käsitystä omasta irtisanomisajastaan. Määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevillä ei välttämättä ole käsitystä siitä, että määräaikaisuus sitoo myös työntekijää. Jos irtisanomismahdollisuudesta määräaikaisessa tehtävässä ei ole erikseen sovittu ja työnantaja ei suostu siihen, että henkilö lopettaa aikaisemmin, ei työntekijän paljoa auta kiukutella. Se, kannattaako työnantajan väkisin pitää töissä sellaista henkilöä joka ei halua töissä olla, on eri juttu.

Termit menevät välillä pahemman kerran sekaisin ja urbaanit legendat elävät työsuhteisiin liittyvissä asioissa sitkeästi. Vuosilomapalkka ei ole sama asia kuin lomaraha ja lomaraha ei perustu lakiin. Työnantajalla on oikeus määrätä vuosiloman ajankohta tietyin ehdoin. Laki ei määrää antamaan työntekijöille palkallista muuttovapaata, niin kiva kuin se olisikin. On aina yhtä hämmentävää, kun kymmeniä vuosia työelämässä ollut henkilö tulee kysymään ”montako päivää mulle kuukaudessa kertyykään sitä lomaa?”.

Seuraavan kerran kun olet laittamassa nimeä paperiin, kysy työnantajalta sellaisista työsuhteeseen liittyvistä perusasioista, jotka eivät selkeästi käy ilmi sopimuspaperista. Ei ole tyhmää kysyä mutta on tyhmää raivota, jos maito on maassa ja syy on oma.

On olemassa myös ihmisryhmä, joka tuntee oikeutensa ja käyttää niitä väärin nyhtääkseen työnantajalta kaiken mitä irti saa. Siitä tarvitaankin jo ihan oma kirjoituksensa. Sen otsikko voisi olla vaikka ”Pitämättömät sairaslomat.”

Säännöt ne vasta auttavat lasta turvassa kulkemaan…

Voiko joku perustellusti väittää, ettei enemmän kuin yhden henkilön työllistävillä työpaikalla tarvita lainkaan sääntöjä tai yhteisiä sopimuksia siitä, miten toimitaan? Mutta miksi (yleensä ihan fiksut) ihmiset, jotka myöntävät sääntöjen tarpeellisuuden, jättävät itse noudattamatta niitä?

Skaala on laaja. On esimerkiksi ihmisryhmä, joita firman säännöt tietokonehankinnoista eivät vain jostain syystä koske: ”Mä ostan nyt netistä sen koneen minkä mä haluan.” Sitten voi olla se ryhmä, joita eivät koske yrityksen linjaukset vaikkapa visuaalisesta ilmeestä: ”Mä teen itse Wordilla tän kirjelomakkeen.” Tai se porukka, joka viis veisaa siitä onko rekrytointi hoidettu pelisääntöjen mukaan: ”Mä siis tarviin nyt tänne jonkun heti enkä mä mitään sopimuksia ala kirjottaa kun mä oon jo sopinu puhelimessa.”

Työelämässä toisilla on tietysti enemmän valtuuksia kuin toisilla. Valtuudet tuottavat mukanaan myös vastuun. Kaikilla valtuuksia käyttävillä ei aina kuitenkaan ole käsitystä siitä tai kiinnostusta siihen, mitä heidän toimensa voivat aiheuttaa yrityksen vastuun näkökulmasta tai miten paljon turhaa työtä asiasta voi muilla tahoilla aiheutua. Säännöistä ja ohjeista piittaamatta tehty työsopimus voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa yritykselle ison laskun ja paljon työtä vielä vuosia sopimuksen laatimisen jälkeen. Koska piittaamattomuutta on hankala näyttää toteen, henkilökohtaiseen vastuuseen joutuu harvoin ja tapahtunut vahinko ei omaa lompakkoa rasita. On tietysti eri asia, jos sääntöjä tai apua ei ole tarjolla tilanteissa, joissa oma osaaminen loppuu. Useimmissa työpaikoissa apua kuitenkin lienee jotain kautta saatavilla. Ja jos ei ole, joskus sitä voisi olla ihan perusteltua vaikka ostaa ulkopuolelta. Työsuhdelakimiehen kertapalkkio on lopulta pieni hinta, jos sillä vältetään vuoden kestävä työsuhderiita myöhemmässä vaiheessa.

Kaikki sääntörikkomukset eivät tietenkään aiheuta suoraan kustannuksia yritykselle mutta pienetkin tapahtumat voivat saada työyhteisössä valtavat mittasuhteet ja epäsopuisa työyhteisö on takuuvarma haitta yritykselle. Isot riidat alkavat mitättömistä asioista ja aiheuttavat henkilöiden leimautumista sellaisiksi ja tällaisiksi. ”Toi ei koskaan keitä uutta kahvia vaikka se ottaa viimeisen painalluksen termarista” – tyyppinen tilanne ei sinällään ole kovin vaarallinen mutta kun samaa virttä samasta kaverista on veisattu vuosikaudet, tarttuu siitä joka kerta pieni määrä negatiivista asennetta mukaan muihin tilanteisiin jossa ’sen ärsyttävän tyypin’ kanssa asioidaan. Ja kuinka monta kertaa työpaikkojen isot riidat olisivat alkaneet oikeasti isoista asioista? Jokaisella lienee kokemuksia siitä tyypistä työpaikalla joka ärsyttää, syystä tai toisesta. Kaikkea ärsytystä ei voi koskaan poistaa ja toisinaan se kuuluisa kemia ei vain pelaa mutta omalla toiminnalla on melkoinen merkitys mielikuvien syntyyn. Haluatko oikeasti olla se ärsyttävä tyyppi? Se, ettet tiedä että sinusta puhutaan ei välttämättä tarkoita sitä, ettei sinusta puhuta.

Kävimme hiljattain keskustelun ystävieni kanssa siitä, miten voi olla niin hankalaa laittaa työpaikalla se oma käytetty kahvikuppi sinne tiskikoneeseen. Aihe aiheutti melko voimakkaita reaktioita. Aamuisin puurokulhonsa lavuaariin likoamaan jättävä työkaveri saa porukan lähes raivon partaalle ystäväni työpaikalla. Siitä hemmetin puurokulhosta on huomautettu enemmän kuin tarpeeksi, puhumattakaan perinteisistä ympäri keittiötä liimatuista ”Siivoa jälkesi, äitisi ei ole täällä töissä” post-it lapuista. Uskomattoman pieni asia, joka alkaa ystäväni hiiltymisestä päätellen jo saavuttaa työpäivää häiritseviä mittasuhteita.

Toiset ne sitten tarttuvat toimeen ja ratkovat asiat reippaalla reagoinnilla. Vai mitä sanotte toisen ystäväni työpaikan esimiehestä, joka myös kyllästyi likaisiin tiskeihin lavuaarissa (joo, post-it laputkin loppuvat joskus) ja eräänä päivänä lappasi kaikki tiskit roskikseen. Noh, firma toki menetti muutaman kahvikupin mutta tarinassa on sen verran tehoa, että siitä yksiköstä ongelma lienee korjattu ainakin joksikin aikaa. Se, onko tämä oikea tapa ratkaista kyseinen ongelma, jääköön jokaisen omaan harkintaan.

Likaiset kahvikupit eivät tietenkään ole yrityselämän pahin ongelma tai paini samassa sarjassa yhteiskunnallisten ongelmien kanssa mutta sama kuvio pätee kaikkeen. Kun yksi ei piittaa, toinen korjaa jäljet.

Mitäs jos antaisit osallistua?

Työyhteisöjä ja niiden jäseniä on monenlaisia. Toiset osallistuvat, toiset käyttävät energiansa osallistumista esittäessään ja sitten on aina niitä, joita ei vain kiinnosta. Jos osallistuminen oman työyhteisösi asioihin ei todellakaan kiinnosta, tarttisko tehdä jotain? Missään työpaikassa ei muuten ole pakko olla loputtomiin jos ihan oikeasti ottaa niin paljon päähän.

Jonkintasoista marinaa löytyy joka paikasta. Ratkaisevaa kuitenkin lienee se, tuottaako se tulosta. Pelkkä mariseminen ilman osallistumista ja omaa panosta tuskin koskaan. Sen sijaan, että keskittää energiansa kahvihuoneen nurkassa marisemiseen ja kuppikuntien ylläpitoon, voisi olla virkistävä vaihtoehto yrittää toisenlaista lähestymistapaa ja yrittää oikeasti osallistua. Enkä nyt tarkoita sitä ”rakentavaa” lähestymistapaa, jossa lähetellään negatiivissävytteisiä sähköposteja sinne tänne ja ollaan niin oikeassa, että.

Parhaita keinoja teilata osallistuminen on ylikorostunut reviiriherkkyys. Oma tontti on oma tontti ja edes sen reunalle on turha yrittää kenenkään ideoineen astua. Reviiriherkkyydestä on hankala löytää mitään positiivista työyhteisön kehittymisen näkökulmasta. Usein reviirin puolustamiseen taustalla lienee ihmiselle ominainen ajatus siitä, että ’jos toi tulee ja tekee tän paremmin niin mitä mulle sitten käy’. Tätä harva myöntää ääneen mutta väitän ajatuksen olevan vahvasti reviiriherkkyyden taustalla, ehkä usein tiedostamattomastikin. Tähän väliin yksi työoikeudellinen huomio – pelkkä ”huonous” ei varsinaisesti riitä irtisanomisperusteeksi normaalitilanteessa (koeaikapurun mahdollisuus on toki hyvä tiedostaa). Muilta tulleiden hyvien ideoiden toteuttaminen ei siis suoranaisesti vaaranna työpaikkaasi.

Omasta tontista raivopäisesti kiinnipitäminen estää osallistumisen ja sitä kautta kaiken kehittymisen supertehokkaasti. Onko sillä oikeasti väliä, tuleeko hyvä idea joltain jonka ydintehtävää kyseinen alue ei ole, jos asiat saavat käänteitä parempaan. Jos IT-päälliköltä kumpuaa yllättäen kuningasidea markkinointipuolelle tai tehdastyöntekijältä laskutukseen liittyvä mullistava ehdotus, onko järkevää sivuuttaa se vain siksi, että asian pohtiminen ei kuulu henkilön tehtäviin?

Useimmat työelämän tehtävät eivät ole rakettitiedettä mutta ihmisten kategorisoimista heidän toimenkuvansa perusteella tapahtuu jatkuvasti. Se, että henkilöllä ei ole tohtorin tutkintoa ei useinkaan tarkoita sitä, etteikö häneltä voisi löytyä toimivia, maalaisjärkeen perustuvia ratkaisuja asioiden parantamiseksi. Rakettitiedettäkin toki on olemassa ja toisiin tehtäviin tietysti tarvitaan se tohtorin tutkinto. Osallistumisella tässä yhteydessä en siis luonnollisestikaan tarkoita sitä, että juristin koulutuksella ryhdytään suorittamaan sähköasentajan töitä tai kampaajan papereilla kirurgiaa.

Useampi silmäpari tarkkailee yhtä laajemmin eikä kaikkia asioita kannata tehdä samalla tavalla kuin on viimeisen kymmenen vuotta tehty jos parempiakin ajatuksia on olemassa. Jos ehdotus sattuu olemaan jonkun muun kuin sinun niin onko se niin kamalaa jos homma alkaa toimia paremmin?

Ja vielä villi ehdotus – anna myös kunnia sille kelle se kuuluu. Muiden keksimien hyvien ideoiden esittäminen omina on vaan ihan oikeasti tyhmää.