Voiko joku perustellusti väittää, ettei enemmän kuin yhden henkilön työllistävillä työpaikalla tarvita lainkaan sääntöjä tai yhteisiä sopimuksia siitä, miten toimitaan? Mutta miksi (yleensä ihan fiksut) ihmiset, jotka myöntävät sääntöjen tarpeellisuuden, jättävät itse noudattamatta niitä?
Skaala on laaja. On esimerkiksi ihmisryhmä, joita firman säännöt tietokonehankinnoista eivät vain jostain syystä koske: ”Mä ostan nyt netistä sen koneen minkä mä haluan.” Sitten voi olla se ryhmä, joita eivät koske yrityksen linjaukset vaikkapa visuaalisesta ilmeestä: ”Mä teen itse Wordilla tän kirjelomakkeen.” Tai se porukka, joka viis veisaa siitä onko rekrytointi hoidettu pelisääntöjen mukaan: ”Mä siis tarviin nyt tänne jonkun heti enkä mä mitään sopimuksia ala kirjottaa kun mä oon jo sopinu puhelimessa.”
Työelämässä toisilla on tietysti enemmän valtuuksia kuin toisilla. Valtuudet tuottavat mukanaan myös vastuun. Kaikilla valtuuksia käyttävillä ei aina kuitenkaan ole käsitystä siitä tai kiinnostusta siihen, mitä heidän toimensa voivat aiheuttaa yrityksen vastuun näkökulmasta tai miten paljon turhaa työtä asiasta voi muilla tahoilla aiheutua. Säännöistä ja ohjeista piittaamatta tehty työsopimus voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa yritykselle ison laskun ja paljon työtä vielä vuosia sopimuksen laatimisen jälkeen. Koska piittaamattomuutta on hankala näyttää toteen, henkilökohtaiseen vastuuseen joutuu harvoin ja tapahtunut vahinko ei omaa lompakkoa rasita. On tietysti eri asia, jos sääntöjä tai apua ei ole tarjolla tilanteissa, joissa oma osaaminen loppuu. Useimmissa työpaikoissa apua kuitenkin lienee jotain kautta saatavilla. Ja jos ei ole, joskus sitä voisi olla ihan perusteltua vaikka ostaa ulkopuolelta. Työsuhdelakimiehen kertapalkkio on lopulta pieni hinta, jos sillä vältetään vuoden kestävä työsuhderiita myöhemmässä vaiheessa.
Kaikki sääntörikkomukset eivät tietenkään aiheuta suoraan kustannuksia yritykselle mutta pienetkin tapahtumat voivat saada työyhteisössä valtavat mittasuhteet ja epäsopuisa työyhteisö on takuuvarma haitta yritykselle. Isot riidat alkavat mitättömistä asioista ja aiheuttavat henkilöiden leimautumista sellaisiksi ja tällaisiksi. ”Toi ei koskaan keitä uutta kahvia vaikka se ottaa viimeisen painalluksen termarista” – tyyppinen tilanne ei sinällään ole kovin vaarallinen mutta kun samaa virttä samasta kaverista on veisattu vuosikaudet, tarttuu siitä joka kerta pieni määrä negatiivista asennetta mukaan muihin tilanteisiin jossa ’sen ärsyttävän tyypin’ kanssa asioidaan. Ja kuinka monta kertaa työpaikkojen isot riidat olisivat alkaneet oikeasti isoista asioista? Jokaisella lienee kokemuksia siitä tyypistä työpaikalla joka ärsyttää, syystä tai toisesta. Kaikkea ärsytystä ei voi koskaan poistaa ja toisinaan se kuuluisa kemia ei vain pelaa mutta omalla toiminnalla on melkoinen merkitys mielikuvien syntyyn. Haluatko oikeasti olla se ärsyttävä tyyppi? Se, ettet tiedä että sinusta puhutaan ei välttämättä tarkoita sitä, ettei sinusta puhuta.
Kävimme hiljattain keskustelun ystävieni kanssa siitä, miten voi olla niin hankalaa laittaa työpaikalla se oma käytetty kahvikuppi sinne tiskikoneeseen. Aihe aiheutti melko voimakkaita reaktioita. Aamuisin puurokulhonsa lavuaariin likoamaan jättävä työkaveri saa porukan lähes raivon partaalle ystäväni työpaikalla. Siitä hemmetin puurokulhosta on huomautettu enemmän kuin tarpeeksi, puhumattakaan perinteisistä ympäri keittiötä liimatuista ”Siivoa jälkesi, äitisi ei ole täällä töissä” post-it lapuista. Uskomattoman pieni asia, joka alkaa ystäväni hiiltymisestä päätellen jo saavuttaa työpäivää häiritseviä mittasuhteita.
Toiset ne sitten tarttuvat toimeen ja ratkovat asiat reippaalla reagoinnilla. Vai mitä sanotte toisen ystäväni työpaikan esimiehestä, joka myös kyllästyi likaisiin tiskeihin lavuaarissa (joo, post-it laputkin loppuvat joskus) ja eräänä päivänä lappasi kaikki tiskit roskikseen. Noh, firma toki menetti muutaman kahvikupin mutta tarinassa on sen verran tehoa, että siitä yksiköstä ongelma lienee korjattu ainakin joksikin aikaa. Se, onko tämä oikea tapa ratkaista kyseinen ongelma, jääköön jokaisen omaan harkintaan.
Likaiset kahvikupit eivät tietenkään ole yrityselämän pahin ongelma tai paini samassa sarjassa yhteiskunnallisten ongelmien kanssa mutta sama kuvio pätee kaikkeen. Kun yksi ei piittaa, toinen korjaa jäljet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti