Vanha kunnon vinkki haastatteluun saapumisesta ajoissa kannattaa ottaa tosissaan. Jos tiellesi sattuu yllättävä este, ilmoita asiasta. Jos olet sekoittanut aikataulut, älä ala inttämään yrityksen edustajan kanssa siitä, kenen syy se oli. Toinen kestovinkki on tietysti siististi pukeutuminen. Älä kuitenkaan sorru ylilyönteihin. Jos haet rakennussiivoojan paikkaa, ei tummassa puvussa esiintyminen välttämättä anna oikeaa vaikutelmaa.
Mieti etukäteen, miten kerrot taustasi ja kokemuksesi jäsentyneesti. Aika haastattelussa on rajallinen, joten sitä ei kannata käyttää siihen, että joutuu muistelemaan missä järjestyksessä ne mun työpaikat nyt olikaan. Valmistaudu kertomaan etenkin nykyisestä ja parista edeltävästä työpaikastasi tarkemmin, haastattelijaa yleensä kiinnostaa kuulla mistä työsi koostuu. Tarinoita elävästä elämästä: henkilö haki talouspuolen esimiestehtävää. Kysyttäessä nykyisen tehtävän sisältöä vastaus kuului: ”autan ja selvitän asioita ja lisäksi seuraan uusimpia ohjeita.” Sama kysymys toistettiin useilla tavoilla useita kertoja eri vaiheissa haastattelua mutta tunnin päästä kenelläkään kolmesta haastattelijasta ei edelleenkään ollut mitään käsitystä siitä, mitä henkilön nykyinen työtehtävä piti sisällään.
Jossain vaiheessa haastattelua sinua yleensä pyydetään kertomaan, miksi juuri sinä olisit paras valinta tehtävään tai miksi juuri tämä tehtävä kiinnostaa sinua. Kiinnostusta ei kannata vetää överiksi ja liiallinen mielistely paistaa nopeasti läpi. Jos et pysty vastaamaan siihen, miksi tehtävä kiinnostaa sinua, voi olla hyvä idea miettiä kiinnostaako se sinua todella. Oli miten oli, yritä keksiä jotain muuta kuin: ’tänne on lyhyt työmatka.’ Järkyttävän moni päästää suustaan tämän sammakon. On tietysti mahtavaa, jos työmatka on lyhyt ja yhteydet ovat kätevät mutta jos se on ainoa syy miksi tehtävä kiinnostaa sinua niin voisiko olla, ettet sittenkään ole pyrkimässä oikeaan paikkaan?
Entäs ne vahvuudet ja kehittämiskohteet. Nämä työhaastattelun kestosuosikit toistuvat toistumistaan, joten pohditaanpa niitä hetki. Positiiviset ominaisuudet löytyvät useimmiten sektorilta ahkeruus, luotettavuus, joustavuus... hyväksyttäviä ja turvallisia perusvastauksia, joilla et mokaa mutta et myöskään luo lähtemätöntä vaikutelmaa. Mutta mieti vähintään kehittämiskohde etukäteen. Rehellisyys kannattaa (tiettyyn pisteeseen saakka) ja saatatpa saada vielä lisäpisteitäkin siitä, että uskallat rohkeasti kertoa miten asia on. Mutta mitä sanotkin, älä sano kärsimättömyys. Älä sano. Ilmeisesti jokin opas käskee vastaamaan näin ja siitä oppaasta on mitä ilmeisimmin otettu todella iso painos. ”Siis mä oon kyllä aika kärsimätön kun mä en kestä sitä että työt ei hoidu heti ja nopeasti, se on mulla kyllä kehittämiskohde ymmärtää, että kaikki työt ei muilla vaan aina valmistu heti.”
Hehe, mä käytän aina kärsimättömyyskorttia ja ihan kivasti on toiminu :-) Meillä ADHD-taipumus on jostain syystä hirveen paljon enemmän arvostettu kuin perusteellisuus, näköjään.
VastaaPoistaLissu