Ei se kumminkaan siinä pysy

Rekrytoivilla esimiehillä on usein inhimillinen ja uskoakseni alitajuinen ongelma. Rekrytointitilanteessa ”liian” hyvästä kandidaatista löydetään milloin mitäkin negatiivisia puolia selittämään valitsematta jättämistä. Yleisin lausahdus lienee se, kuinka henkilö on ”ylikoulutettu” tarjolla olevaan tehtävään ja ”ei se sitten kuitenkaan siinä kauaa pysy”. Kauanko sen sitten siinä pitäisi pysyä? Loppuelämän tai edes kymmenen vuoden mittaiset työurat samassa paikassa alkavat olla yhä harvinaisempia, eikä kukaan voi antaa lupausta siitä, että samaa työpaikkaa on enää olemassa edes kolmen vuoden päästä. On kohtuutonta hakijaa kohtaan käyttää vain tätä syynä valitsematta jättämiselle. Jos hakemus on hyvä ja tosissaan laadittu, on voitava lähteä siitä lähtökohdasta, että hakija on tosissaan. Harvapa meistä haluaa vaihtaa työpaikkaa kuukauden tai puolen vuoden välein. Tietysti vaikkapa parempi tarjous jostain muualta voi saada henkilön lähtemään ajateltua aiemmin mutta kukapa meistä sellaisessa vaiheessa jättäisi lähtemättä. Asioilla, jotka saavat henkilön vaihtamaan työpaikkaa, on harvoin todella tekemistä ns. ylikoulutuksen kanssa. Itse asiassa, yleisin syy lienee esimies. Touché.

Koulutus on toki tietyllä tapaa henkilöä määrittävä tekijä mutta ottaen huomioon sen, kuinka moni koulutettu henkilö tekee jopa koko työuransa jotain aivan muuta kuin oman koulutusalansa työtä, pitäisi tästä ajattelutavasta osata päästää irti. Ylikoulutuksen pelosta on valitettavan usein myös johdettavissa suora yhtälö siihen, että rekrytoivalla esimiehellä itsellään on alempi koulutus kuin hakijalla. Henkilön määrittelyssä pelkän koulutuksen perusteella on myös ongelma aivan perustavalla tasolla. Mieti, minkä ikäinen itse olit kun valitsit mitä lähdet opiskelemaan? Tiesitkö silloin varmasti, että juuri tämä on se aihe, jonka parissa haluat loppuikäsi leipäsi tienata? Joku voi vastata kyllä mutta isompi osa todennäköisesti ei. Monilla koulutustaustoilla on täysin mahdollista suoriutua monenlaisista tehtävistä ja suurin osa tutkinnoista sisältää myös paljon muuta, kuin pelkkää aiheeseen rajattua oppia. 18-vuotiaana tehdyistä valinnoista ei voi vetää kovin luotettavia johtopäätöksiä siitä, miksi ihminen kolmekymppisenä hakeekin jotain aivan muuta kuin mitä on siihen saakka tehnyt.

Pelko siitä, että uusi alainen tulisi taloon ja osoittautuisikin ideoiltaan tai kyvyiltään jollakin tapaa esimiestä paremmaksi työntekijäksi, vaikuttaa ikävän usein valitsematta jättämiseen. Tätä asiaa ei kovin moni tietenkään koskaan uskalla ääneen myöntää.

Avain onnistuneeseen tiimityöhön ja menestyksekkääseen peliin on ilman muuta koko joukkueessa. Palkkaamalla turvallisia, omaa asemaa millään tapaa uhkaamattomia hahmoja moni esimies tekee koko joukkueelle ja sen kehittymiselle karhunpalveluksen. Esimiehen tehtävänä alaistensa suuntaan on ohjata, tukea ja opastaa, ei useinkaan suorittaa tismalleen samaan työtä kuin alaisensa. En juurikaan seuraa urheilua mutta tähän sopinee vertaus valmentajan roolista. Urheilujoukkueisiin palkataan ilman muuta parhaat mahdolliset tarjolla olevat pelaajat eikä valmentajan ole edes tarkoitus yrittää olla heitä parempi pelaaja.

Esimiestyöstä on kirjoitettu miljoona opasta ja päivittäin Suomessa istuu aiheeseen liittyvillä kursseilla tuhansia ihmisiä. Monta turhaa kurssia ja kahvilitraa voitaisiin välttää, jos esimiehet alkaisivat noudattaa yhtä yksinkertaista neuvoa. Palkkaa itseäsi parempi. Uskallatko?