Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Palaan vielä lyhyesti edellisen kirjoituksen teemaan, sillä en voi lakata ihmettelemästä aihetta. Luin taannoin huonekalufirma Kinnarpsin teettämän työhyvinvointikyselyn tuloksia. Siitä voinee olla montaa mieltä, miten suuri toimistokalusteiden rooli tosiasiassa kokonaisvaltaisessa työhyvinvoinnissa on (kyseisen tutkimuksen mukaan tietysti erittäin suuri) mutta hätkähdyttävää tuloksissa oli se, kenelle työhyvinvoinnin vastuu vastaajien mukaan kuuluu. 75 % vastaajista oli nimittäin sitä mieltä, ettei työhyvinvointi kuulu lainkaan työntekijän omalle vastuulle. Jos enemmistö työikäisistä todella ajattelee näin, henkilöstöammattilaisen näkökulmasta tuntuu että käyn ajatuksellisella tasolla taistelua, jota en voi koskaan voittaa.
En väitä, etteikö työnantajalla olisi omaa osuuttaan vastuuseen. Yleisin syy huonolle työtyytyväisyydelle on huono johtaminen. Työnantajan vastuulla on reagoida, mikäli huono johtaminen ja puutteelliset esimiestaidot aiheuttavat työhyvinvoinnin ongelmia. Ystävältäni kuulemani tositarina hänen työpaikaltaan sopinee malliesimerkiksi ’ei näin’ – luokkaan. Esimies oli kutsunut tiiminsä koolle työtyytyväisyyskyselyn tulosten saavuttua. Kiroilun sävyttämä huuto kesti puolisen tuntia. Esimiehen mukaan tiimi oli jälleen vastannut väärin työtyytyväisyyskyselyyn. Esimies tivasi tiimiltä, miten on mahdollista, että useampana vuonna peräkkäin tulokset ovat näin huonot. Antoipa hän myös neuvon alaisilleen: mikäli ensi vuonna kysymykset olisivat niin vaikeita, etteivät alaiset osaisi vastata niihin oikein, tulee heidän ymmärtää valehdella. Vastaa ja vaikuta?
