Kuulin kertomuksen, jossa esimies oli ilmoittanut uumoilevansa, että kesätyöntekijäksi palkattu työntekijä voi mahdollisesti olla ”sellainen hankala tyyppi”. Olettama perustui siihen, että kyseisen kesätyöntekijän oli kuultu kahvihuoneessa kertovan muille, kuinka hän oli kerran lakimiehen avustuksella vaatinut kaupan alalla toimivalta työnantajaltaan palkkasaatavia ymmärrettyään, että hänelle oli maksettu koko työsuhteen ajan liian pientä tuntipalkkaa. Tuntematta tarkemmin yksityiskohtia päättelin seuraavaa: työntekijä oli vaatinut sitä, mikä hänelle kuului perustuen siihen, että alan vähintään maksettavat tuntipalkat on määritelty työehtosopimuksessa. Työnantaja oli maksanut koko työsuhteen ajan liian pientä palkkaa ja saatavia pyydettäessä mitä ilmeisimmin ensin kieltäytynyt maksamasta, koska jutussa oli tarvittu lainoppinutta apua. Itselläni heräsi ainoastaan yksi kysymys: mikä teki tästä työntekijästä ”sellaisen hankalan tyypin”? Sekö, että hän ei antanut kohdella itseään epäoikeudenmukaisesti tai laittomasti? Sekö, että hän otti, vaikkakin myöhään, selvää siitä mitä hänelle kuuluu tehdystä työstä maksaa? Ajatus siitä, että olemalla selvillä omista oikeuksistaan, leimautuu hankalaksi tyypiksi, on täysin pöyristyttävä. Luottamusta työnantajiin on nuorilta (tai keneltäkään) turha toivoa, jos asenneilmapiiri on tätä luokkaa.
Nyt-liite kirjoitti hiljattain nuorten huijaamisesta työelämässä. Tarinat suomalaisesta työelämästä vuonna 2011 olivat melko hurjia ja niitä yhdisti yksi tekijä. Omista oikeuksistaan tietämätöntä (usein nuorta) käytetään surutta hyväksi. Työntekijöitä uhkailtiin potkuilla joko suoraan tai välillisesti, teettäen aivan mitä tahansa tai jaellen mielivaltaisia rangaistuksia. Millaista työpanosta kukaan täysjärkinen työnantaja voi edes odottaa, jos työsuhde perustuu uhkailulle tai työntekijän oikeuksien polkemiselle? Onko ihme, että nuori ei halua töihin, jos kokemukset ovat tätä tasoa?
Nyt-liitteen juttu: http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/1135268270801
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti