Lienette kuulleet vuorotteluvapaasta. Yhtenä edellytyksenä sille, että henkilö voi jäädä työstään vuorotteluvapaalle on, että työnantaja palkkaa samaksi ajaksi yrityksen palvelukseen työttömän työnhakijan. Palkattavan henkilön ei tarvitse tulla samaan tehtävään, josta vuorottelija jää vapaalle, vaan riittää että yritys palkkaa yhden työttömän työnhakijan mihin tahansa tehtävään.
Tarinoita elävästä elämästä: henkilö oli jäämässä vuorotteluvapaalle. Yritys totesi, että tehtävän vastuualueet pystytään hoitamaan vapaan ajan muilla järjestelyillä, joten palkattavan sijaisen työpanos osoitettiin toiselle osastolle. Esimies, joka oli ilmoittanut tarpeestaan saada osastolleen lisää työntekijöitä kuuli, että vuorottelusijaisen tehtävä täytetään hänen osastollaan. Ensireaktio? ”No tietysti tää nyt sitten osui mulle, oishan se pitänyt arvata”. Lähtöolettamus oli siis se, että koska tehtävään pitää palkata työtön työnhakija, ei ole mitään mahdollisuuksia saada hyvää työntekijää vaan enemminkin muille kelpaamaton risti kannettavaksi. En ole ennen kuullutkaan, että rekrytoitaessa työtöntä työnhakijaa kriteerit olisivat päinvastaiset kuin työssä olevan hakijan kohdalta. Vai mitä pitäisitte työpaikkailmoituksesta, jossa haettaisiin työtöntä, joka on mahdollisimman epäsopiva kyseiseen tehtävään, mielellään tippunut kehityksen kelkasta ja toivottavasti vielä pisteenä iin päälle vaikka varastaa työnantajan vessapaperit (koska on varmasti niin köyhä).
Sana työtön ei ole tai sen ei ainakaan pitäisi olla synonyymi laiskalle, huonolle, syrjäytyneelle tai päihdeongelmaiselle. Havaintojeni mukaan ihmiset, jotka eivät koskaan elämässään ole joutuneet asian kanssa tekemisiin omakohtaisesti tai lähipiirinsä kautta, sortuvat liian usein kuvittelemaan tietävänsä tämän(kin) asian paremmin. ”Jotain vikaa täytyy olla itsessä, jos ei työtä löydä” tai ”kyllä tekevälle löytyy”. Ei muuten ole eikä muuten välttämättä ihan heti löydy, tervetuloa vaan Suomeen vuonna 2011. Jo pelkästään uutisia seuraamalla pitäisi olla jonkinlainen käsitys siitä, millä tahdilla väkeä yrityksistä vähennetään. Soitin hiljattain erään rekrytoitavan henkilön suosittelijoita läpi. Yksi suosittelijoista suositteli hakijaa vilpittömästi ja halusi valottaa tilannetta selkeällä esimerkillä. Esimiehenä toiminut hakija oli joutunut hänelle potkut antaneella työnantajalla tilanteeseen, jossa 16 esimiehestä piti vähentää 12. Piste. Onko päätelmä siis se, että joukossa oli alun alkujaankin vain 4 hyvää?
Työtön-sanalla on kuitenkin edelleen käsittämättömän negatiivinen kaiku. Ystäväni kertoi, että hänen hakiessaan aikanaan työtä vuorotteluvapaan sijaiseksi, yritys varmisteli hänen ”virallista” työttömyyttään suunnilleen yhtä luontevasti kuin olisi tiedusteltu, että onko hakijalla HIV. Tunnen useita fiksuja, työteliäitä ja koulutettuja ihmisiä, jotka jossain vaiheessa työelämäänsä ovat joutuneet työttömiksi ilman, että ovat asiaan itse vaikuttaneet. Sitten on vielä se toinenkin mahdollisuus, jota ei myöskään saa ääneen sanoa. Nimittäin se, että työttömyys on jostain syystä valinta. Sehän se vasta epäilyttävää onkin, vielä epäilyttävämpää kuin moinen vuorotteluvapaalle jääminen (sehän on kuitenkin vain määräaikaista laiskuutta). Suomalaisenhan pitää kärsiä vaikka olisi miten hirveä työpaikka (esim. aiempi kirjoitukseni 15.8.2011). Kyllähän loputonta päähän potkimista ja hyväksikäyttöä pitää sietää kunhan vaan ei rupea työttömäksi meidän muiden verovaroilla elelemään.
Ja ennen kuin joku ymmärtää asian väärin, joudun vielä toteamaan että ei, en hyväksy loputonta loisimista työkykyisiltä ihmisiltä enkä systeemin epärehellistä hyväksikäyttöä mutta koska tilanteita on yhtä paljon kuin ihmisiäkin, ei yksioikoisia johtopäätöksiä voi tehdä jos ei tunne taustoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti